Turkulainen Neoxen Systems on käynnistänyt henkilöstön kehittämishankkeen, jonka avulla yhtiö vahvistaa resurssejaan tulevaisuuden tarpeisiin. Hankkeessa panostetaan rekrytointiin ja henkilöstökoulutukseen ja sen avulla luodaan uusia työpaikkoja yhtiön R&D-yksikköön Turkuun. Hankkeen kokonaisbudjetti on lähes neljännesmiljoona euroa.
“Yhtiö on vain yhtä hyvä kuin sen henkilöstö,” väittää Neoxenin toimitusjohtaja Esa Tervo. “Tämäkin taantuma päättyy aikanaan ja nousu alkaa jossain vaiheessa. Ne yhtiöt, jotka selviävät notkahduksen yli ja pystyvät vahvistamaan organisaatiotaan sekä panostamaan osaamisensa kehittämiseen ovat tulevaisuuden voittajia. Me emme jää voivottelemaan taantumaa vaan pyrimme hyödyntämään sen mahdollisuutena ja kasvun vauhdittajana. Henkilöstö on yhtiön suurin voimavara.”
Kansainvälisen ohjelmistokehityksen ja ennen kaikkea teknisen lopputuotteistuksen ammattilaisia ei suoraan kouluteta missään oppilaitoksessa. Neoxenin ja Raision Timalin yhdessä räätälöimä koulutuskokonaisuus vastaa nimenomaan tähän tarpeeseen. Teorian, harjoitusten ja käytännön työssäoppimisen jaksotus huipentuu työsopimukseen ja vakituiseen työpaikkaan.
Hankkeen rekrytointiosat toteutetaan yhdessä Turun työ- ja elinkeinotoimiston, Varsinais-Suomen TE-keskuksen ja Raision Timalin kanssa ja hanke kestää kymmenen kuukautta. Ohjelman avulla yhtiön palvelukseen koulutetaan uusia kansainvälisen ohjelmistokehityksen asiantuntijoita.
Neoxen Systems on kansainvälinen teknologiatoimittaja ja Microsoftin kultakumppani. Neoxenin kehittämä QX-teknologia avaa uusia mahdollisuuksia yrityksille, jotka toteuttavat huomisen tiedonhallinta-, tiimityöskentely- ja viestintäpalveluita. Neoxenilla on vahvaa kansainvälistä kokemusta järjestelmien integroimisessa ja asiantuntijapalveluissa sekä prosessien kehittämisessä. Yrityksen omistavat sen avainhenkilöt sekä kaksi pääomasijoittajaa, Aboa Venture Management Oy ja Suomen Teollisuussijoitus Oy.
Lisätietoja:
RekryKoulutus on työ- ja elinkeinohallinnon tuotteistama yrityksille suunnattu palvelu. Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on uutta osaamista vaativa muutostilanne, saa tietoa näihin liittyviin koulutustarpeisiin paikallisesta työ- ja elinkeinotoimistosta (TE-toimisto) tai lähimmästä työ- ja elinkeinokeskuksesta (TE-keskus).
Lisätietoa työnantajille suunnatun työvoimakoulutuksen tuotteista sekä työ- ja elinkeinohallinnon muista palveluista:
Legal Notice | Privacy policy | Contact Us | ©1995-2011 Neoxen Systems